lauantai 4. helmikuuta 2023

Sointukylpy äänimaljoilla


Sointukylpy toteutetaan yleensä ryhmälle jonka koko on 2- max 20 henkilöä. Mikään ei toki estä ottamasta sointukylpyä vastaan yksilöhoitona, tällöin maljoja ei aseteta keholle, kuten perinteisessä yksilö äänimaljahoidossa, vaan niitä soitetaan eri puolilla kehon ympärillä ja hoitotilassa.

Ryhmälle suunnatussa sointukylvyssä vastaanottajat lepäävät lattialla  makuualustalla peiton alla ja ottavat väreilevät ääniaallot ja hoidon vastaan. Sointukylvyn toteuttamiseen valitaan tila sen mukaan paljonko osallistujia on tulossa "kylpemään", jokaiselle on hyvä olla omaa tilaa, ettei olla ihan kuin "sillit suolassa" Ääniaallot saavat kehon ja sen solut värähtelemään tasapainoisemmin, aivot siirtyvät hiljalleen rentoutuneelle theta tasolle, jolloin ihminen on lähes unenkaltaisessa olotilassa. Siksi äänimaljoilla tapahtuva hoito onkin hyvin rentouttava ja tasapainottava, se purkaa lihasjännityksiä ja saa kireän kiireen stressaaman mielen rauhoittumaan. 

Sointukylvyn toteuttajalta vaaditaan ehkä kokonaisuuksien hahmottamista ja ymmärrystä millainen soittotapa rentouttaa ja minkälainen maljojen käsittely saa ihmisen sätkimään levottomana alustalla. Eli yritetään välttää voimakkaita hakkaavia lyöntejä ja äkkinäisiä voimakkuuksien vaihtumisia. Soittaessa pyritään ns. viipyilevään tahtiin ja rauhallisiin hitaisiin lyönteihin. Päätarkoitus ei ole saada aikaan mahdollisimman voimakasta  ja jatkuvaa kakofonista ääntä maljoista. Yksittäiset maljat soivat kauan ja välillä on hyvä antaa ihan pikku hetkeksi hiljaisuudellekin tilaa.

 Kuulijat johdatetaan rentoutumaan aloittaen kirkkaista korkeista äänistä hiljalleen matalampiin, matalia ääniä antavia maljoja voi soittaa vuorottelevalla hitaalla tahdilla, erilaisia rytmejä käyttäen, kuitenkin ehkä yhtä tai paria samaa toistuvaa rytmiä aina yhdessä sointukylvyssä. Sointukylvyn loppuvaiheessa siirrytään taas kirkkaimpiin ääniin, jotka ikäänkuin saavat ihmiset palaamaan valvetilaan.

 Äänimaljoilla voi luoda erilaisia kokonaisuuksia, jokainen sointukylpy on uniikki kokonaisuus. Myös jokaisella sointulylvyn toteuttajalla on oma persoonallinen tapansa luoda sointukokonaisuuksia ja kaikki maljat ovat erilaisia ja soivat omalla tavallaan. Siksi onkin ehkä hyvä käydä erilaisissa Sointukylvyissä ja löytää juuri itseelleen sopiva äänimaljahoitaja / sointukylvyn toteuttaja.

Tervetuloa rentoutumaan sointukylpyyn, joko minun tai jonkun toisen toteuttamana.

Terveisin Tmi KorpinTiuku Asta

#äänimaljahoito

#sointukylpy

#tiibetiläisetäänimaljat

#täydentäväthoitomuodot

@korpintiuku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jouluhalko

  Tänä vuonna ajattelin koristella kotiin jouluhalon. Jouluhalko on vuosisatoja vanha perinne. Sen etsintä oli  aika haastavaa, ei toki olis...